Ruska 2024 Ride across finland

 RUSKA 2024  13.9.2024 - 21.9.2024

Tämä kirjoitus kertoo muistinvaraisesti valmistautumisesta, itse ruska ajosta sekä jälkifiiliksistä.


Mistä on kyse? -> Katso Kampiapinan video aiheesta.

Ruska-pyöräily alkaa 13.9. auringonlaskiessa kello 19:46 Helsingin olympiastadionin edestä Paavo Nurmen patsaan luota. Reitin aiheena on tällä kertaa Olympiatuli, 100 vuotta sitten Pariisissa oli viimeiset Olympialaiset ilman olympiatulta. Maalipaikkana on Tromsø, joka oli aikeissa hakea 2018 Talviolympialaisia. Kontrollipisteinä matkan varrella on Juha Miedon patsas Kurikassa, Helsingin 1952 Olympiatulen sytytyspaikka Taivaskerolla ja painin olympia kultamitalisti Pertti Ukkolan galleria Kiveliön kalassa Sodankylässä.

Osallistujien tavoitteena on pyöräillä suunnittelemansa reitti ilman ulkopuolista apua korkeintaan 8 päivässä, 5 tunnissa ja 14 minuutissa. Itse järjestetty huolto tapahtuman aikana on kielletty eli osallistujat saavat käyttää vain kaikille saatavilla olevia palveluja kuten kauppoja ja hotelleja. Osallistujien kannustaminen on sallittua, mutta auttaminen, myös netissä, on kielletty.


Yllä oleva teksti täsmentää asian mikäli asia sinulle uusi. 

Ennakkovalmistelut:
"Lähtösetup"

Sain viimeinkin ilmottautumisen vuonna 2024 sisään, ollut ajatuksissa ja vahvastikin suunnitelmissa aiemmin,mutta työt ja liikuntavammat sotkeneet aiemmilta vuosilta. 

Tein pyörään pitkin vuotta muutamia hankintoja ( laukkuja ja varusteita) Ruska ajoa silmällä pitäen. Kuitenkin siten, että jatkossakin varusteille olisi tarvetta ja käyttöä. Viikko ennen ruskaa vaihdoin kuluneen voimansiirron tuoreeseen, pakkasin tarvittavat laukut ja tarvikkeet ja tein muutaman koeajolenkin ja olin tyytyväisen ”pelokas” tilanteeseen. Reitin olin piirtänyt osapuilleen valmiiksi myöskin. 

Varusteet:

Pyörä: 3T Exploro Ultra, Rengastus 42mm pathfinder tubeleksina, dynamokiekolla ja 1x12 vaihteistolla. Porkkanapussi takana ja tangossa nemo 1p teltta, Haarukassa pussukat jossa vaatteita. Runkolaukussa varaosia ja tilaa eväille.

Torstai 12.9 (1 päivä starttiin ) 

Ensimmäinen lomapäivä, tarkoituksena lasten vienti kouluun ja heippojen heittämiset ja siitä pyörällä juna-asemalle Siilinjärveltä Helsinkiin jossa yöpyminen veljen luona. Kävin vielä rautatieasemalle mennessä lounaalla klo 10.30 junan lähtiessä klo 10.53. Ehdin hienosti. Junamatkalla ei näkynyt muita pyöräilijöitä, toki ensimmäiset kannustukset tulivat asemalla ja kysymykset että olenko menossa ajamaan ruska ajoa. Helsinkiin saapuessa kävin jalkoja lämmittelemässä ajamalla start parkour pisteitä lävitse ( olympiaterminaali, cafe ursula, satakuntatalo, soutustadion, velodromi) , josta suunta kohta lauttaa ja matkaa Lauttasaareen veljen luo yöksi. 

Kiskoja pitkin







Perjantai 13.9 ja la 14.9 ( ruska start klo 19.46) 

Hyvin nukutun yön jälkeen rauhalliset aamutoimet, vielä kaupungilta sadehanskojen osto ja laitteiden lataukset täyteen ja syöntiä, lepäilyä ja odottelua. Klo 18.00 aikoihin lähdin siirtymään olympiastadionia ja lähtöpaikkaa. 

Lähtöpaikan läheisyydessä olikin kova kuhina ja lähtöjännitys aavistuksen nousi sadetta pidätellessä. Huomasin, että molemmat juomapulloni unohtui täyttää ja soitto veljelle jolta apua sai pullojen täytön suhteen kun oli sovittu että tulee starttipaikalle kannustamaan.

Kuskit riviin yhteiskuvaan n 1930 josta 16min odottelua lähtöpuheineen. Klo 1946 lähtökäsky kajahti ilmoille ja 48 kuljettajaa lähti eri suuntiin start parkourien osalta kohti Norjaa.

Kaupunkisurffailun jälkeen Tuusulassa alkoi omat ongelmani, tarkoitus oli laittaa Garminiin ennalta suunniteltu reitti viimeisen start parkour pisteen jälkeen. Garmin jäätyi ja kaatuili useasti, tätä katselin epätoivoisena ja vähän hämilläni kun olin testaillut toimivuutta aiemmin ja kaikki pelasi silloin. Kuitenkin suunnistin google mapsin avulla ja osittaisen garminin toiminnan avulla hämeenlinnan Abc:lle jossa ensimmäinen tauko. Muistaakseni tauko helpotti garminia ja sain kapulan jotenkin pelaamaan, vaikkakin luotto oli täysin mennyt ( startista hämeenlinnan sain garminiin 66km träkättyä kilometriä. ) Todellisuus lähempänä 120km

Hämeenlinnasta laitoin navigoinnin tulemaan myös kellon kautta joka tuskaisempaa mutta toiminnaltaan varmempaa. Matka kohti CP1 Kurikkaa jatkui melkoisessa vesisateessa ja pimeydessä, mutta hyvävointisena ja maltilla ottaen. 

Ylöjärvellä shellillä aamupalaa naamaan ja taas tuli virtaa jatkaa reissua Parkanon kautta ollen piakkoin Kurikassa Juha Miedon patsaalla ja korttiin leima ajassa 16.13. 

Matka jatkui Koskenkorvalle jossa ennakkoon katsottu grilli eväksen popsinta. Siitä täydellä mahalla Seinäjoen ohitse Lapualle jossa ensimmäinen yötauko telttaillen Lapuan lukion pihassa. Kilometrejä takana n.430km ja klo 20.36, aikainen unille meno väsymyksestä johtuen ja maltilla edeten. 

Lapuan valaistu yöpaikka








Day 2 15.9 start 02.50

Huonosti nukutun yön jälkeen tien päällä olin 02.50. Garmin menetti jälleen alussa n. 5km mutta sitten alkoi toimimaan ja sen jälkeen murheet olivatkin huomattavasti miedonpia navigoinnin suhteen. 

Väsymystä ei tuntunut, vastatuulta ja märkää riitti jossain määrin. Pieniä tuntemuksia takamuksessa mutta muutoin hyvällä fiiliksellä eteenpäin kohti Kauhavaa.

17781 pikkutietä pitkin ajoin Evijärvelle, riittävästi soraa mutta nautin reitistä. Kaustisella tauko ja matkan jatko 63 tietä pitkin kohti Ylivieskaa jossa hotelliin aamupalalle. Näin Rasinperää ”kylillä” ja tämänkin jälkeen kohdattiin muutamaan otteeseen. Piristäviä hetkiä.

Ylivieskasta Oululaiseen tauolle josta peruspuurtamista Liminka, Kempele, Oulu. Matkalla kypsyi ajatus sisämajoitutuksesta Oulussa ja otinkin huoneiston Rautatieaseman läheisyydestä. Takana oli 740km kellon ollessa 19.47, vielä ennen unille menoa lähikaupasta evästä ja pizzeriasta iltapala. Suihku ja lakanat oli miellyttävä kokemus tässä vaiheessa. 







Pientä iltapalaa.










Day 3 16.9 start klo 03.35 

Oulussa lämpöä oli jopa likemmäs +6 mutta äkkiä huomasi kuinka ilma viileni jopa -2c. Pasasen Samia näin aamutuimaan ja vaihdettiin revontulten loisteessa muutamat tunnelman vaihdokset, Sami oli toki ajanut yön yli ja etsi yöpaikkaa ja sanottiinkin heipat ja hyvät yöt ja jatkot tulevalle. 

Ajoin viileässä aamussa Kuivaniemeen huolttikselle aamupalan nauttimiseen ja lisäsin samalla lämmintä päälle. 

Torniossa kävin pumppuostoksilla, tajusin matkan aikana että mukanani on ainoastaan rikkinäinen pumppu.. Samalla tarkistin pyöräliikkeessä ilmanpaineet 1,6bar etu sekä takarenkaassa. Sanotaan että matka ilmojen lisäyksen jälkeen helpottui suuresti. Siitä sai uutta virtaa ja intoa tekemiseen, liekkö hitaasti valuneet paineet ja väsymys painoi että asiaa en oikein rekisteröinyt. 

Tauko välittömästi Tornion jälkeen, kaupasta vesitäydennystä, pari lättypizzaa ja evästä pussukoihin ja kohti ylitorniota jossa kahvia ja pullaa naamaan. Ylitorniosta lähtiessä kävin pikaisesti Ruotsin puolella rajanylityspaikalla Aavasaksan kohdalla. Reissu jatkui joenvartta pitkin Pellon kautta kohti Kolaria jossa yöpaikan etsintä. Yöpaikka löytyi läheiseltä uimarannalta jossa pukukopissa viihtyisä majoitus oli tosiasia.Kilometrejä tässä vaiheessa takana 1070km. Majoitukseen meno klo 20.56

Uimakoppi, luxusmajoitusta Kolarissa






Day 4 17.9 start 02.32 

Kuutamon loisteessa ja aamupala mielessä katsoin, että seuraava pysäkki ennen Pallasta olisi Muonion Seo. 

Pyörä kohti Torniontietä pitkin Muoniota kohti jossa aamupala kohtuulliseen 7,90e hintaan. 

Aamupalan jälkeen tiesin edessä olevan raskaan nousun Pallaksen Taivaskerolle. Täydellä mahalla se oli miellyttävämpi. Matkalla kohti Pallasta näinkin useamman pyöräilijän tulevan vastaan. Hiekkatie nousun alkaessa edessä siinti pilvinen tunturi, olikin hienoa huomata, kun pilviverhon läpäisi niin sään olevan tyyni ja aurinkoinen. 

Kuva Taivaskeron huipulta ja hetkelliset maiseman ihailut ja lasku hotellille leimalle sekä syömään lohikeitto ja huoltamaan itseä. Kellon ollessa leimapisteellä 11.24 

Taivaskerolla, keli kohdallaan


Pitkähkön tauon jälkeen keula kohti CP3sta ja Kiveliön kalaa ajatuksena ajaa vielä tämän päivän puitteissa sinne. 

Matkalla näkyi edelleen paljon vastaantulijoita ja tiesin , että pitkä pätkä ilman taukopaikkoja joten onneksi tuli hotellilta täydennystä otettua laukkuihin. 

Pitkä soratieosuus alkoi uuvuttamaan ja teki matkanteosta oletettua raskaampaa. Matkalla vastaan tuli Tahkolan Pekka jonka kanssa muutamat sanan vaihdot piristivät mieltä. Ilta hämärsi ja huomasin että soratie osuus loppumaisillaan ja kohta olisin nelostiellä ja CP3:lla. 

Kiveliön kalalla olin klo 21.41 ja lepopaikan etsintä edessä. Katsoin lähellä olevan zippi ja zuhaus liikkeen ja sen pihapiirissä ajattelin löytäväni sopivan pehmeän kaistaleen nukkumista varten. Leirin sain pystyyn 22.30 aikoihin. Kilometrejä tässä vaiheessa takana 1364km.

 Day 5 18.9 start 05.50 

Ensimmäinen hyvin nukuttu yö takana ja fiilis sen mukainen. Tarkoitus mennä parkous option 1 Mazen kautta kohti Tromssää. Ajoin jälleen aamupala mielessäin kohti Saariselkää, mutta pysähdyin jo 30km jälkeen Tankavaarassa hyvällä aamiaisella. 

Siitä Saariselälle hanskakaupoille ja seuraava pysäkki olisi Inarissa Siidalla lounaalla. Ivalon kohdilla Laineen Perttu ajoi minut kiinni ja jäi hetkeksi paikallislehden haastateltavaksi. Näimme jälleen Siidassa lounaan merkeissä. 

Lounaalta katsoin parhaaksi yrittää ajaa Suomen ja Norjan rajalle Karikasniemeen josta otin hotellimajoituksen. Pysähdyin vielä Jouni Nuorgamin kaupalla jäätelöllä ja katsoin kuin Laine pyyhälti ohitse ilman jäätelöpaussia. Karikasniementiellä muutama extra puskapysähdys joita oli reissulle siunaantunut aiempina päivinä toki enemmän ja ajattelinkin että taasko alkaa ongelmat vatsan kanssa. Ihan kuin hiertymät ei olisi tarpeeksi vielä. 

Kerkesin n15min ennen kaupan sulkeutumista Karikasniemeen (19.45) huomaten Pertun olevan samassa kaupassa asioimassa. 

Siitä hotelliin kirjautuminen, pihviannos huoneeseen, suihku ja omahuolto sekä unille, kellon ollessa n 21.30 ja kilometrejä takana 1600km. Hyvältä näytti loppua ajatellen. 

Ruoka, tämän takiahan sitä ajetaan


Day 6 19.9 start 4.50 

Heti ensimmäisenä olisi rajan ylitys Norjan puolelle. Taukopaikat olisi hyvin pitkälti kiinni tähän aikaan joten meininki oli ajaa Mazeen. Vastatuuli hankaloitti tekemistä todella ,kelin ollessa muuten varsin lämmin. Maisemat alkoivat muuttumaan todella hienoiksi ja tulisivat vain paranemaan. Muutoin vointi oli hyvä, ei kolotuksia muutakuin polvissa ja akillesjänteessä jota satutin Taivaskerolla mutta varovasti ottaen ne pysyi aisoissa. Pitkän vastatuuli pätkän (110km)92 tien muuttuessa e45 :ksi tuuli kääntyi ja elämä alkoi hellimään. Kohta olinkin jo Mazessa upealla futiskentällä nauttien paikallisen kaupan eväitä. 




Matka jatkui kohti Altaa maisemien ja kelien sekä myötäisen helliesssä. Altassa ruokakaupasta lisää evästä ja E6lle kohti länttä. Tuuli alkoi tekemään kiusaa todella. Alkuperäinen suunnitelma mennä camping alueelle muuttui lennosta ja jäinkin pitämään yösijaa tuuliselle paikalle länsipuolelle niemeä. Kyseessä oli ilmeisesti joku kesäkioski tai vastaava jonka kuistille makuualusta ja pussi kun teltan pystytys siinä tuulessa ei onnistunut. Sillä hetkellä ei tuntunut kovin optimistiselta jatko, tuuli viskoi pyörää laidasta laitaan ja ajaminen tuntui toivottomalta. Siksi yöpuulle 20.00 aikoihin kuitenkin valvoen tunnin pari kilometrejä takana 1865km.

Day 7 20.9 start 02.27



Väsyneenä ja tuuli ei juurikaan ollut laantunut. Fiilis oli sen suhteen suhteellisen matala eikä ollut ajatustakaan ajaa maaliin. Parin kolmen tunnin ajon jälkeen väsymys iski. Bussipysäkin suojaan ja kelloon 20min torkut. Ne piristi ja matka jatkui tuulta vasten. Lautta aikatauluja en uskaltanut vielä edes katsoa mutta ajatuksena oli kuitenkin päästä edes sinne. 

Stroslettistä kaupasta evästä ja matkan jatkamista kohti loppua hitaasti mutta kuitenkin edeten. Tuntureilla näkyi lumipeitettä ja keli vaihtui aurinkoisesta sateeseen sitä tahtia että päätin sadevaatteiden pidon päällä koko ajan olevan fiksua. 

Lopulta saavuin Olderdaleen klo 15.06, n muutama minuutti ennen lautan lähtöä. Takana oli kamala vuoren ylitys josta ei itsellä aikonusta ollut ottaa kuvia tai videoita, kunhan pääsi tunkkaamalla tuulesta ohitse. 

Lautalla fiilikset alkoivat nousemaan. Todella paljon. Tajusin että vaikka teknisiä murheita tai vastaavia niin ennättäisin työntämälläkin maaliin. 

N.20km maantietä ennen seuraavaa lauttaa ja pikaisella odotuksella pääsi siihenkin. Viimeisen lautan ylityksen jälkeen olisi enää loppurutistus maaliin. 

Loppumatka vaikkakin sataen ja eräs herrasmies tarjosikin kyytiään lautalta Tromssään kelin ollessa kurja sain hymyssä suin kieltäydyttyä ja halusin nauttia loppukilometreistä. 

Tromson sillan ylittäessä herkistyminenkin oli jo lähellä. Enää olisi kiivuttava mäkihyppytorneille. 

Ajoinkin sinne, ensiksi vikareittiä ja laskeuttuttani hotellille ( ensiksi väärälle vanhalle scandicille) tajuttuani finisparkourin lähdin kapuamaan uudelleen, siltikkään jaloissa, niskassa, takamuksessa yms ei kipuja, vain hyvän fiiliksen vallatessa kehon ja mielen. Uudemman kerran tornilta alas laskiessa katsoin kaupungin valoja ja kertasin reissua mielessäni. Upea mahtava kokemus. 

Hotellilla oli vastassa kannustukset ja onnentoivotukset. Väsy iski niillä hetkillä. Halusin vaan äkkiä hotelliini unille. Kilometrejä 2136km ja lappuun viimeinen leima! 

Iso kiitos kannustajille tien varrelta, somesta ja kaikille mukana olleille äärettömät kiitokset ja tsempit hienosta tapahtuman teosta. Oli MAHTAVA kokemus

Lopun lauttailuja

Aikalailla finaalissa


Yhteenvetona n. 1 vko maaliintulosta:

Kipuja vielä käsien sormissa, esimerkiksi auton avaimen kääntöön starttausta varten ei meinaa voima riittää ja salaattipihtien puristus on onnetonta oikealla kädellä. Oikean jalan akillesjänne kipeä ja nilkka turvoksissa. Muutoin hiertymät ja vastaavat eivät vaivaa enää. Jonkun verran speksaillut uutta tarvikettakin ;) 

Tahtoa jatkaa osallistumista tulevina vuosina. Haastavuutta olisi varmasti lisännyt tekniset murheet joita nyt ei tarjonnut kuin Garmin lajinsa. Toivotaan että aikataulut passaaa töiden ja muiden asioiden puolesta. 

Iso kiitos vielä. 

T Kalle Ratilainen 

Äkäslompolossa 27.9.2024

Pidän oikeuden virheisiin ja unohduksiin ja kirotusvihreisiin :)

Ps. Päästessäni koneen äärelle tarkoitus lisätä kuvia sekä oikolukea ja tarkastella huolellisemmin teksti läpi, kännykällä on omat haasteensa.

Reitti sportrecistä


Virkeänä lauantai aamuun.
Huoltoa reissun päätteksi











Numeroina.


Kommentit